Miten atooppista ihoa hoidetaan?

Atooppista ihoa hoidetaan niin ulkoisesti kuin sisäisestikkin, yleisimmin ulkoisesti kortisonivoiteella. Tämä kuitenkin ohentaa ihoa, estämällä kollageenien synnyn (http://www.iholiitto.fi 28.4.2015), eikä sitä voida käyttää jatkuvasti. Ihoa voi kuitenkin hoitaa perus kosteusvoiteella ja öljyillä. Tähän sopii hyvin mustaherukkansiemenöljy, viinirypäleensiemenöljy, seesaminsiemenöljy tai kookosöljy. Atooppiseen ihoon ja sen ilmenemiseen voi vaikuttaa sisäisesti nauttimalla ravintolisiä, vitamiineja ja hivenaineita, kuten sinkkiä, kookosöljyä tai mustaherukansiemenöljy kapseleita. Terveellinen ruokavalio tukee ihon uusiutumista ja vaikuttaa positiivisesti solujen ikääntymisprosessiin. Katso kuva 1, jossa on esimerkki ruoka-aineympyrästä. Päivittäinen liikunta on myös hyvä hoitokeino kehon, ja ihon hyvinvoinnille.


Kuva 1: Monipuolinen ja terveellinen ruoka-aineympyrä. (http://www.healthwise.fi 2.5.2015)

Minun henkilökohtaiset kahdeksan perussääntöä atooppisen ihon hoitoon ovat; nuku hyvin, syö terveellisesti, juo tarpeeksi, älä stressaa, peseydy säännöllisesti, liiku päivittäin ja käytä oikeanlaista kosmetiikkaa juuri sinun ihollesi. Nämä muistamalla, pääsee atooppisen ihon kanssa jo aika pitkälle. Kuvasta 2 kannattaa ottaa mallia.



Kuva 2: Riittävä uni saa ihon hehkumaan. (http://www.pinkboudoir.fi 2.5.2015)

Atooppisen ihottuman hoitoon neuvotaan usein riittävää peseytymistä, mitä enemmän ihottumaa, sitä enemmän kylvetystä, tai vaikka uintia. Ihon kokonaan kostumiseen riittää 15 minuuttia, jolloinka veteen irtoavat ihottumaa pahentavia bakteereita sisältävät ruvet. Ihottumakohtaan tulisi laittaa kuuriluontoisesti päivittäin yksiprosenttista hydrokortisonivoidetta, katso kuvaa 3, ja pesun jälkeen olisi hyvä käyttää perusvoidetta. Tämä perustuu siihen, että kosteuden saa pysymään ihossa pidempään, kun sen sulkee ihoon hoitovoiteella heti suihkun tai peseytymisen jälkeen. Kortisonivoiteen käyttö saa kestää viikosta kahteen viikkoa, jonka jälkeen tulee pitää 10 taukopäivää. (Hannuksela-Svahn 2014) Jos kuurin jälkeen atooppinen ihottuma on yhä näkyvissä, kannattaa kortisoonihoito toistaa uudestaan, kunnes ihottumaa ei enään havaita. Tämän jälkeen atooppinen ihottuma pysyy usein poissa, kunhan ihoa muistaa hoitaa päivittäin ihollensa sopivalla voiteella. Jos perushoitoa laiminlyö, iskee atooppinen ihottuma usein takaisin.



Kuva 3: 1% -hydrokortisonivoide, jota saa ilman reseptiä. (http://www.apteekkituotteet.fi 2.5.2015)

Pitkät suihkut, kylpeminen ja uinti tekevät hyvää myös kuivalle iholle, jossa ei ole ihottumaa. Katso kuvaa 4, jossa pieni poika kylpee. Ihon vesipitoisuus on näin helppo palauttaa normaalitasolle vettä sitovalla perus- tai kosteusvoiteella, kunhan voiteen levittää heti vesiaktin jälkeen. Kesäisin auringon ultraviolettisäteily lisää keramidien, yhden ihoa suojaavan rasvakerroksen osan tuotantoa, ja helpottaa näin kuivaihoisuutta. Talvisin hoidoksi käy valohoito, tai aurinkomatka. Myös kosmeettinen solarium käy hoidosta, mutta sillä ei saa aikaan samanlaisia tuloksia kuin tarkoituksen mukaisilla valohoidoilla. (Hannuksela, 2012)



Kuva 4: Kylvyt ovat hyviä kuivan, sekä atooppisen ihon hoitoon. (http://farm4.staticflickr.com 2.5.2015)

Infektioekseeman rauhoittamiseen ei usein riitä reseptitön hydrokortisonivoide. Paras hoito käsi-ihottumassa on liottaa käsiä rakkuloiden ilmestyessä lämpimässä vedessä noin 15 minuuttia kerrallaan 1-3 kertaa päivässä. Tämän on tarkoitus kuivattaa infektioekseeman synnyttämät neste rakkulat, mutta rakkuloita voi kuivattaa esim tiskaamalla käsin, katso kuvaa 5. Kylvetyksen jälkeen kädet tulisi hoitaa lääkevoiteella, tai kosteuttavalla perusvoiteella. Yksi ekseemaa ylläpitävistä tekijöistä voi myös olla tupakointi. (Hannuksela Svahn 2014)



Kuva 5: Käsin tiskaaminen kuivattaa infektioekseeman rakkuloita. (http://img.yle.fi 2.5.2015)

Toinen mahdollinen vaihtoehto, joka ylläpitää infektioekseemaa, tai muita ihottumia, on liika stressi. Katso kuvaa 6, ja mieti, miten itse lievität stressiä. Välillä oman ajan pitäminen ja asioiden stressaamatta jättäminen saa kaikki iho-oireet kaikkoamaan. Jos joskus tuntuu, että herpes iskee aina ennen suurta tilaisuutta, tärkeää haastattelua, tai pitkään jännitettyä näytöstä, voit olla täysin oikeassa. Ihmisen mielensisäisellä tilalla on suuri vaikutus siihen, miltä näyttää ulkoapäin. Kun on oikein paljon stressiä, keho ei välttämättä tiedä miten reagoida hälyttäviin signaaleihisi, ja saattaa ilmentyä yht'äkkisesti leimahtavana infektioekseemana, herpeksenä tai vatsaoireina.


Kuva 6: Harva tunnistaa oman stressinsä oireet, eikä näin ollen lievitä stressiä, ennen kuin on aivan puhki. (http://img.educations.com 2.5.2015)

Lähteet:

Hannuksela Svahn, Anna 2014. Pikkulasten atooppinen ekseema.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00841 28.4.2015
Hannuksela, Matti 2012. Kuiva iho.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00246 28.4.2015
Hannuksela Svahn, Anna 2014. Infektioekseema eli krooninen vesikulaarinen ekseema kämmenissä ja jalkapohjissa.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00235 28.4.2015
Ihoon vaikuttavat tekijät.
http://www.eucerin.fi/tietoa-ihosta/perustietoa-ihosta/ihoon-vaikuttavat-tekijat 28.4.2015
Kuva 1: Monipuolinen ja terveellinen ruoka-aineympyrä.
http://www.healthwise.fi/sites/default/modules/hw_nutrition/images/plate_v2.png 2.5.2015
Kuva 2: Riittävä uni saa ihon hehkumaan.
http://www.pinkboudoir.fi/images/blog/2012/nukkuminen.jpg 2.5.2015
Kuva 3: 1% -hydrokortisonivoide, jota saa ilman reseptiä. http://www.apteekkituotteet.fi/WebRoot/Euran/Shops/Eura/4F87/F0FE/AD54/2022/8EAD/0A28/1050/6176/hydrocortison_1_10g.jpg 2.5.2015
Kuva 4: Kylvyt ovat hyviä kuivan, sekä atooppisen ihon hoitoon. http://farm4.staticflickr.com/3765/11798310964_e4b49d24c7_o.jpg 2.5.2015
Kuva 5: Käsin tiskaaminen kuivattaa infektioekseeman rakkuloita. http://img.yle.fi/uutiset/kotimaa/article6685502.ece/ALTERNATES/w960/tiski+tiskaaminen+kotity%C3%B6t+tiskiallas.jpg 2.5.2015
Kuva 6: Harva tunnistaa oman stressinsä oireet, eikä näin ollen lievitä stressiä, ennen kuin on aivan puhki.
http://img.educations.com/HtmlPages/HtmlPage6930/1.png 2.5.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti